OECD:n kestävän kehityksen rahoituskokouksen satoa.
Kestävä kehitys tarvitsee kaupallisten, institutionaalisten ja yksityisten sijoittajien varoja. Julkinen rahoitus ei riitä. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG) toteuttamisen vuosittainen investointivaje on YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin mukaan noin 2,5 biljoonaa USD.
OECD:n Finance for Sustainable Developement -konferenssi Pariisissa (28.-30. 1.2020) tarjosi hyvän poikkileikkauksen rahoituksen nykytilasta ja haasteista. Agendalla oli mm. sekarahoitusta, vaikuttavuussijoittamista, vaikuttavuuden mittaamista, riskin vähentämisen menetelmiä (risk mitigation) ja verotuksen käyttöä kestävän kehityksen rahoittamiseen. Osa käsitellyistä aiheista on usein esillä julkisessa keskustelussa ja mediassa. Osaa pitäisi selkeästi nykyistä paremmin viestiä rahoitusalan ulkopuoliselle yleisölle.
Kestävän kehityksen rahoitus on nyt osa valtavirtaa
Yleinen havainto konferenssissa oli, että asenteet ovat muuttuneet. Kestävän kehityksen rahoitus on nyt osa rahoitusalan valtavirtaa. Paikalla oli suuria, kaupallisesti toimivia rahoittajia, varainhallintayhtiöitä ja institutionaalisia sijoittajia, mm. juuri oman kehitysrahoituslaitoksen perustamisesta ilmoittanut J.P. Morgan Chase & Co -pankki. Näiden toimijoiden asiakkaat ja omistajat vaativat nykyään vastuullista, mieluiten myös rahoitetun toiminnan vaikutukset uskottavasti raportoivaa rahoitustoimintaa. Aiemmin moiset kysymykset kiinnostivat verraten harvoja, ja muutos on tapahtunut erityisesti viimeisen vuoden aikana. Markkinat siis vastaavat kysyntään, ja sekä vastuullisuuden että vaikuttavuuden ympärille kerääntyy nyt paljon uusia toimijoita, instrumentteja ja toimintamalleja. Vaikuttavuussijoittajien verkosto GIIN (Global Impact Investment Network) arvioi tekemiensä kyselyjen perusteella vaikuttavuussijoituskannaksi (AUM) globaalisti 502 miljardiksi USD vuoden 2018 lopussa, kun kyselyt vuotta aiemmin antoivat luvuksi n. 230 miljardia USD.
… mutta haasteita riittää
Samaan aikaan yksityisen rahan ohjaaminen kestävyysongelmiin kohtaa varsinkin kehittyvissä maissa vielä useita haasteita.
Tuotto vai vastuullisuus vai kumpikin? Esim. eläkerahastojen kaltaisille institutionaalisille sijoittajille kestävän kehityksen rahoittaminen merkitsee usein tuoton ja vastuullisuuden/vaikuttavuuden välistä tasapainottelua, erityisesti köyhiin maihin ja kehittyville markkinoille tehtävissä sijoituksissa. Miten kattaa näihin sijoituksiin liittyvä korkeaksi ymmärretty riski? Eläkerahastot ovat vastuussa hallinnoitavakseen luovutetuista varoista. Ne haluavat rahoittaa kestävää kehitystä, mutta samalla niiden täytyy saada sijoituksilleen riittävä tuotto tulevien eläkemaksuvelvoitteiden kattamiseksi.
Rahoitusalan säätely. Rahoitusalan toimijoita koskeva säätely jarruttaa riskinottoa. Varsinkin v. 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen rahoitusalan instituutioiden säätelyä on kiristetty. Kansallisten ja kansainvälisen rahoitusjärjestelmän vakaudelle säätely on hyväksi. Mutta samalla se usein rajoittaa sijoittamista kehittyvillä markkinoilla tarjolla oleviin kohteisiin. Eläkerahastoilta tuli konferenssissa pyyntöjä tarkastella uudelleen säätelyä esimerkiksi, kun sijoitus tehdään kehittyville markkinoille niissä toimimisen riskit hyvin tuntevien tahojen, kuten kehityspankkien tai kehitysrahoituslaitosten kanssa. Moisen tahon osallistuminen vähentää riskiä.
Mitä ovat vastuullisuus ja vaikutus? Miten rahoituksen vaikutuksia kestävään kehitykseen mitataan ja miten niistä raportoidaan? Läheskään kaikki esimerkiksi vaikuttavuussijoittajiksi itsensä mieltävistä tai markkinoivista toimijoista eivät tavoittele, arvioi ja raportoi samoja asioita. Vaikuttavuussijoittajien verkoston GIIN:n tuoreimpaan (2019) kyselyn vastanneista sijoittajista vain 47 % arvioi kaikkien sijoitustensa SDG-vaikutuksia. 20 % arvioi näitä joidenkin sijoitusten osalta, ja 38 % ei vielä ollenkaan liitä vaikutuksia SDG-kehikkoon. Myös vaikutusten arvioinnissa, seurannassa ja raportoimisessa on käytössä lukemattomia malleja ja toimintatapoja. Ala on vielä varsin järjestäytymätön, mikä on synnyttänyt monia harmonisointialoitteita. Kuvaavaa on, nekään eivät vielä kaikki kovin hyvin puhalla samaan hiileen.
Ratkaisut tiedetään, mutta toteutus ei ole helppoa
Periaatteessa ratkaisut haasteisiin tunnetaan. Toteutus ei vain aina ole yksinkertaisia.
Ymmärretyn riskin (ja siis sijoitukselta odotetun tuoton) pienentämiseksi tarvitaan mm. rahoituksen strukturointia niin, että suurille, esim. eläkesäästäjien rahoja hallinnoiville rahastoille voidaan tarjota verraten varma, maksuvelvoitteista selviytymisen varmistava tuotto. Tähän tarkoitukseen on rahoitusalalla valmiita instrumentteja ja menettelytapoja (erilaiset takaukset, riskisimmän position ottaminen rahoituspaketeista pääomasijoituksina tai etuisuusasemaltaan heikompana lainoituksena, valuuttariskin mitigointi jne). Näitä välineitä ja toimintatapoja pitää nyt käyttää laajamittaisesti kestävän kehityksen rahoitukseen. Julkisella rahoituksella ja julkisilla toimijoilla on tässä keskeinen rooli.
Koetun riskin pienentämiseksi tarvitaan myös tietoa ja osaamista kehittyvien maiden markkinoista, toimintaympäristöistä ja sijoituskohteista. Kehittyviin maihin liitettyä riskiä voikin lähestyä tiedon asymmetriana. Monet kaupalliset ja institutionaaliset sijoittajat eivät välttämättä ole aiemmin toimineet länsimaiden ulkopuolella, oloissa, joissa esimerkiksi asiakkaita koskevaa tietoa ei aina ole saatavilla, tai se ei ole luotettavaa. Rahoittajille on tarjottava niin paljon tietoa, että ne kokevat sijoittamisen kyllin turvalliseksi.
Rahoitusmarkkinoiden regulaatiota on kehitettävä sallimaan paremmin sellaiset kehittyville markkinoille tehdyt sijoitukset, joissa riskit on uskottavalla tavalla arvioitu ja ainakin osa niistä riittävästi mitigoitu.
Yksityistä rahaa tarvitaan, mutta myös valtioilla ja politiikan tekijöillä on iso vastuu
Markkinan kehittyminen ja laajamittaisen sijoittamisen mobilisointi edellyttää nyt esimerkiksi julkisilta toimijoilta hyvää ymmärrystä ja riittäviä panostuksia. Rahoitusvälineisiin ja yksittäisiin investointeihin pitää panostaa ja niitä strukturoida mm. institutionaalisten sijoittajien reunaehtojen ja riski-tuotto-profiilin mukaisiksi. Kehittyviä markkinoita ja niiden rahoituskohteita koskevaa tietoa ja esimerkiksi luottoriskiä ja sen toteutumista koskevaa tilastointia on kyettävä tarjoamaan riittävästi. Rahoitusalan säätelyn on vastattava kestävän kehityksen rahoitusmallien tarpeisiin.
Paljon riippuu yksityisestä, kaupallisesta ja institutionaalisesta pääomasta. Mutta hallituksilla ja kansainvälisillä instituutioilla on näiden pääomien mobilisoinnissa merkittävä rooli ja vastuu. Kehittyvät markkinat tuntevilla ja niillä jo pitkään toimineilla rahoitusinstituutioilla, kuten kehitysrahoituslaitoksilla on näytön paikka.